30. lokakuuta 2011

"Äkkiä piiloon !"

Vietin eilen aikalailla ylläripyllärinä tulleen päivän Kuopiossa Elinan kanssa, ja oli meillä taas mukavaa. c: 


Keskiviikko-iltana sain neidiltä soiton, ja se kertoi tulevansa yllärireissulle Kuopioon, ja kysyi haluaisinko nähä sitä lauantaina... No totta helvetissä, nähdään muuten niin harvoin että jokanen ekstrakerta on vaa suuri plussa !

Käytiin sitten tuttuun tapaamme RAXissa syömässä, otettiin sieltä meidän tuttuun tapaan outoja syömiskuvia ja  pakkohan niissä vessan huumevaloissakin oli saada kuva otettua.




Sitten on tunnustuksen paikka.. Päätin Elinan henkisellä avustuksella tehdä realistisen päätöksen, että alotan sen karkkilakkoni sittenkin vasta 1.1.2012. Ihan vaan senkin takia, että se on paljon järkevämpää. 

Kuopion kauppahalli on petollinen paikka. Suosittelen varomaan sitä  !


... :3
Taidettiin saada muutama katse, kun naurettiin varmaan 10 minuuttia putkeen jonkun kerrostalon sisäpihan tyylisellä.. Huusin Elinalle "Äkkiä piiloon", kun meinasin että mennään kyykkyyn että saadaan otettua muutama kuva, koska tuuli oli ihan tosi kova. Niin me mentiin niinkun tuulta piiloon. Saatiin vielä lisää naurunaihetta, kun ohikulkevat teinipojat kääns päänsä tosi pelästyneen näkösinä... :D Sauli muuten kulki uskollisesti meidän kanssa koko päivän ja pääsi näkemään puolipukeisia naisiakin ! :0


Tässä on Elinan ja Saulin olemme orpoja-kuva.


Me muuten vaikutettiin varmaan tosi turisteilta, kun oltiin melkeen koko ajan ottamassa jostain tyhmästä kuvaa.. Sitten tuli ilta, ja kummankin piti lähteä. :c Vihaan itse kotiinpaluuta, se on jotain niin ärsyttävää. Onneks meillä oli kivaa ja otettiin taas kuvia paljon. Ja Sauli oli super. ♥



Ostoksista vielä sen verran, että Elina valkkasi mulle Seppälästä 6 paria sekoita pääsi-sukkia..


Jos olisin miljonääri, voisin viettää meikkihyllyillä tosi paljon aikaa ja rahaa.. Harmi etten ole.
Tyydyin sitten näihin:



Lisäksi ostin sen punaisen t-paidan, joka päällä oon siinä yhdessä peilikuvassa, ja neuletakin H&M:ltä joka maksoi vain 7,50 € ! 

Perjantaina olin omasta mielestäni aika hurja, siihen katsottuna että se oli perjantai-ilta. Siivosin mun vaatekaapit, ja sieltä lähti varmaankin 25 vaatetta pois ihan vaan sillä että en käytä niitä. Oon turhana vaan säilyttänyt niitä siinä uskossa, että kyllä mä näitä vielä käytän.. He. Lisäksi vaihdettiin iskän kanssa mun huoneen lamppu, ja tuunasin vielä yhden paidankin uuteen uskoon ! Se on ihan tosikiva paita, mutta jäänyt käyttämättä sen takia, että se oli niin pitkä. Joten...


Ja nyt paita on tosijees ja voin taas käyttää sitä. <:  Ja tässä vaatekaappi siivottuna:


Loput viikonlopusta voisinkin käyttää koomailemalla ja koulujuttujen parissa, vaikka ne ei kamalasti kiinnostaisikaan. Ainiin, ja kellojakin siirrettiin.. Taidan olla vähän hukassa muutaman seuraavan yön, kun viimeyönä tuli nukuttua makeasti 11 tuntia. En edes muista milloin viimeksi olisin nukkunut niin paljon.. :')

Lights - Siberia

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti