13. maaliskuuta 2012

Hiihtolomakertomus

Meiksin hiihtoloma meni harvinaisen mukavasti tällä kertaa. Alkuloma tuli löhöiltyä kotona, söin Ben & Jerry'siä ja katsoin keikkavideoita pientä kateellisuutta tuntien. Kävin tallilla ja nukuin pitkään.
Keskiviikkona lähdin taas kuluttamaan julkisen liikenteen penkkejä, ensin junassa 4 ½ tuntia, sitten bussissa 1 ½ tuntia. Junamatka meni erittäin hitaasti, kun viereisillä penkeillä istuvan muhammed-arabi-mikälie-miehen soittoääni oli Robinin Frontside Ollie. Ja eiköhän sille soitettu matkan aikana ainakin 20 kertaa. Eikä se mies edes puhunut suomea. Siinä vaiheessa alkoi nakertaa jo pahemman kerran, kun tämä Ali Baba päätti kuunnella sellaista tunaktunak-napatanssimusiikkia ilman kuulokkeita. Pääsin kuitenkin elävänä Ukiin asti, jossa mentiin Elinalle.

5 päivän aikana kerettiin viettää 2 päivää koulussa, nähdä muitakin kavereita kun toisemme, tehdä paljon hyvää ruokaa ja upee kakku (kuten tapoihin kuuluu), nauraa ja höpötellä taas turhuuksia, käydä pulkkamäessä ja kokea armotonta perjantaivitutusta joka koituikin hyväksi jutuksi, ja jja jjaa... Kerettiin tehä vaikka mitä. :D







Harvinaisen paljon onnistuneita yhteiskuvia + muistakaa raksuttaa Elinan hiuksia ! Oon iha rakastunut niihin. Sunnuntaina oli lähdettävä takasin tänne masentavaan Itä-Suomeen, ei toki vituttanut täydessä junassa friikkimummon vieressä istua. Mutta olipahan taas kivaa. c: 

Ps. Pieni kysymys tähän loppuun: haluatteko mahdollisesti kuulla joskus toistekin mun laulua / soittoa ? Ihan vaan että tiedän, jos ette vaikka koskaan ikinä enää halua kuulla. :D 

8 kommenttia:

  1. Mä tiiän et kyllä sä laitat vielä joskus jonkun kappaleen! Mä käsken 8)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. noo jos mua oikee kovasti käsketään nii ehkä sitten c:

      Poista
    2. Käsketäänkäsketään. Ja jos ei muuta nii noita pakottaa!!

      Poista
    3. selvä sitten, ootan vielä jos joku muu käskis !

      Poista
  2. halutaan kuulla :) :D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. selvä, ehkä mä sitten opettelen joskus taas jotain teidän iloks (tai suruks) :----)

      Poista
  3. Ihana kakku! ;____; Ja laula toki lisää :---)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. kiitos, me ollaan elinan kanssa kyllä kunnon kokkikolmosia ! (8 ja voin harkita lauleskelua vielä, tosin tällä ololla se ei ainakaan onnistu. :D

      Poista